Discussion:
Saako vielä jostain NiCd kennoja?
(too old to reply)
Georg Bjarnfredarson
2011-07-05 21:35:30 UTC
Permalink
Hermot menee noiden NiMH akkujen kanssa!

Tyhjentyvät itsekseen kuukaudessa, eivät kestä
yhtään ylilatausta eli on ihan turha yrittää pitää
kennoja varalla aina välillä ladaten, ja ovat ihan
turhia käyttää kaukosäätimissä, kelloissa, ym.
pitkää purkuaikaa vaativissa kohteissa.

Kokeilussa on nyt muutama Eneloop, joiden pitäisi
olla parempia itsepurkautumisen suhteen. Jotenkin
vaan uskon että nämäkään eivät toimi em. kohteissa,
joten kysymys kuuluukin: saako mistään enää NiCd
kennoja? Ei sen väliä vaikka kapasiteetti olisikin
vaikka vain 1500 mAh / AA kenno, kunhan sen saisi
kunnolla käytettyä. NiMH:lle luvataan noita 2700
mAh kapasiteetteja, jonka akku purkaa itsekseen
parissa viikossa.

Haluaisin laittaa akut kaukosäätimiin ja vaikkapa
Wii:n kapulaan, ilman että ne ovat kuukauden kuluttua
tyhjiä vaikka ei olisi käytetty lainkaan. NiCd aikana
tämä onnistui, vaikkakin kennojen kapasiteetti oli siellä
500-800 mAh paikkeilla. Mutta niistä sai virtaa puolen
vuoden säilytyksen jälkeen ja tyhmempikään laturi ei
niitä hajottanut.
Jouko Holopainen
2011-07-06 04:27:42 UTC
Permalink
Post by Georg Bjarnfredarson
Hermot menee noiden NiMH akkujen kanssa!
Hanki laadukas laturi.
--
@jhol

www.iki.fi/jhol
Georg Bjarnfredarson
2011-07-08 18:18:25 UTC
Permalink
Post by Jouko Holopainen
Post by Georg Bjarnfredarson
Hermot menee noiden NiMH akkujen kanssa!
Hanki laadukas laturi.
Kiitos, on jo parikin :) mutta voi olla että akkujen
laadussa olisi parantamisen varaa.
Ari Laitinen
2011-07-06 05:22:56 UTC
Permalink
Post by Georg Bjarnfredarson
Haluaisin laittaa akut kaukosäätimiin ja vaikkapa
Wii:n kapulaan, ilman että ne ovat kuukauden kuluttua
tyhjiä vaikka ei olisi käytetty lainkaan. NiCd aikana
tämä onnistui, vaikkakin kennojen kapasiteetti oli siellä
500-800 mAh paikkeilla. Mutta niistä sai virtaa puolen
vuoden säilytyksen jälkeen ja tyhmempikään laturi ei
niitä hajottanut.
Käytä kertakäyttöisiä akkuja (engl. battery). Niissä yksi lataus voi kestää
jopa vuosia.
Mika Iisakkila
2011-07-06 06:23:03 UTC
Permalink
Post by Georg Bjarnfredarson
Haluaisin laittaa akut kaukosäätimiin ja vaikkapa
Wii:n kapulaan, ilman että ne ovat kuukauden kuluttua
tyhjiä vaikka ei olisi käytetty lainkaan.
Kaukosäätimissä on aivan järjetöntä käyttää akkuja, ellei kyseessä ole
joku syöppö erikoistapaus (esim. taustavalollinen kapula).

Energizer Lithium
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.
Kari Kallio
2011-07-06 07:06:02 UTC
Permalink
Post by Mika Iisakkila
Post by Georg Bjarnfredarson
Haluaisin laittaa akut kaukosäätimiin ja vaikkapa
Wii:n kapulaan, ilman että ne ovat kuukauden kuluttua
tyhjiä vaikka ei olisi käytetty lainkaan.
Kaukosäätimissä on aivan järjetöntä käyttää akkuja, ellei kyseessä ole
joku syöppö erikoistapaus (esim. taustavalollinen kapula).
Energizer Lithium
Ja mikäli välttämättä haluaa käyttää akkuja, niin kannattaa valita LSD
NiMh -akut.
google tietää asiasta enemmän haulla "low self-discharge NiMh"
VeliP
2011-07-16 14:36:33 UTC
Permalink
Post by Kari Kallio
Ja mikäli välttämättä haluaa käyttää akkuja, niin kannattaa valita LSD
NiMh -akut.
google tietää asiasta enemmän haulla "low self-discharge NiMh"
Itse käytän 2500 mAH AA Ultra Low Self Discharge Battery NiMh-
paristoja ja pelkkää hyvää on niistä sanottavaa. Hieman kalliimpia
ovat kuin tavalliset, mutta hintansa väärtti.

Olen myös väsännyt rikkoontuneen kameran 3.7 V/2400 mAH Li-Ion akusta
uuden kameran paristot, ilman rautanaulaa. Pätkä kuumaliima puikkoa
jossa vanhasta hiiliparistosta poistetut navat molemmissa päissä.
Keskelle liimapuikkoa upotin pienen 3 A sulakkeen josta yhdyslangat
juotettuna molempiin päihin. Päälle kutistesukkaa, joka sitoo siitä
kompaktin paketin. Vanhaa laturia käytän niitten lataukseen pienin
muutoksin. Laitoin siihen pariston pitimen, johon juotettu
alkuperäinen pariston suojapiiri. Dummy patteriin sitä ei voinut
laittaa kun se vaatii 3 liitäntää. Siitä syystä laiton siihen
sulakkeen suojaukseksi. Parempi kuin ei mitään.
Hyvin toimii ja varausta riittää moninkertaisesti 2 x 1.2 V
kombinaation verrattuna. Kamera ei tunnu olevan moksiskaan pienestä
ylijännitteestä vaan toimii aivan normaalisti ilman ylimääräistä
lämpiämistä ym. Olen jo ottanut uudella paristolla 450 kuvaa sekä 12
min. videopätkän ja pariston varaus pylvästö näyttää täyttä varausta.
Georg Bjarnfredarson
2011-07-08 18:19:59 UTC
Permalink
Post by Mika Iisakkila
Kaukosäätimissä on aivan järjetöntä käyttää akkuja, ellei kyseessä ole
joku syöppö erikoistapaus (esim. taustavalollinen kapula).
Energizer Lithium
Jep, noita on "normaali" kapuloissa ja palovaroittimissa
kyllä hyvällä menestyksellä käytetty 5 vuotta, mutta kun
on pari virtasyöppöä juurikin taustavalollista älykapulaa
niin niissä mielellään käyttäisi akkuja.
Juhani Varemo
2011-07-06 07:28:58 UTC
Permalink
Post by Georg Bjarnfredarson
Hermot menee noiden NiMH akkujen kanssa!
Tyhjentyvät itsekseen kuukaudessa, eivät kestä
yhtään ylilatausta eli on ihan turha yrittää pitää
kennoja varalla aina välillä ladaten, ja ovat ihan
turhia käyttää kaukosäätimissä, kelloissa, ym.
pitkää purkuaikaa vaativissa kohteissa.
Järkevintä on käyttää suosiolla tavallisia paristoja noissa kohteissa.
Samoin kuin sähkökatkon varalta olevassa taskulampussa, jota tarvitaan
kerran vuodessa.

Akkujen hieman alhaisempi nimellisjännite voi olla laitteen mielestä myös
valmiiksi jo hieman liian alhainen.
Post by Georg Bjarnfredarson
joten kysymys kuuluukin: saako mistään enää NiCd
kennoja? Ei sen väliä vaikka kapasiteetti olisikin
vaikka vain 1500 mAh / AA kenno, kunhan sen saisi
kunnolla käytettyä. NiMH:lle luvataan noita 2700
mAh kapasiteetteja, jonka akku purkaa itsekseen
parissa viikossa.
Kyllähän noita joitakin saa vieläkin - vilkaisin Elfan valikoimaa ja
sielläkin oli yksi hyvin pienikapasiteettinen malli. DigiKeyllä oli 'out of
stock' mutta saattaisi niitä sieltäkin löytyä jos on aikaa odotella ja
haluaa useamman kuin 3 kpl....
Bebekilläkin saattaa olla varastossa seisoneita, vaikka verkkokaupassa
näkyikin olevan loppu.

Olen nähnyt noita myös jossakin akkutekniikan kaupassa (Akku-Ässä, Lainion
Akku tms), saattoivat tosin olla juotoskorvamallia.

Juotoskorvilla ja muussa kuin AA-koossahan noita on tarjolla pilvin pimein
erilaisia koottuja akkupaketteja varten. Kuluttajamallit ovat varmaan
tarkoitusella katoavaa kansanperinnettä.


<juhani>
Jouko Holopainen
2011-07-06 14:15:15 UTC
Permalink
Post by Juhani Varemo
Järkevintä on käyttää suosiolla tavallisia paristoja noissa kohteissa.
Samoin kuin sähkökatkon varalta olevassa taskulampussa, jota tarvitaan
kerran vuodessa.
NiMH akut ei vuoda taskulampun sisälle - toisin kuin patterit.
--
@jhol

www.iki.fi/jhol
Mika Iisakkila
2011-07-06 14:21:42 UTC
Permalink
Post by Jouko Holopainen
Post by Juhani Varemo
Järkevintä on käyttää suosiolla tavallisia paristoja noissa kohteissa.
Samoin kuin sähkökatkon varalta olevassa taskulampussa, jota tarvitaan
kerran vuodessa.
NiMH akut ei vuoda taskulampun sisälle - toisin kuin patterit.
Energizer Lithium.
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.
McJukeH
2011-07-07 06:31:17 UTC
Permalink
Post by Mika Iisakkila
Post by Jouko Holopainen
Post by Juhani Varemo
Järkevintä on käyttää suosiolla tavallisia paristoja noissa kohteissa.
Samoin kuin sähkökatkon varalta olevassa taskulampussa, jota tarvitaan
kerran vuodessa.
NiMH akut ei vuoda taskulampun sisälle - toisin kuin patterit.
Energizer Lithium.
Samaa minäkin suosittelen, takuulla kestää, eikä vuoda.
Anssi Saari
2011-07-06 08:43:00 UTC
Permalink
Post by Georg Bjarnfredarson
Kokeilussa on nyt muutama Eneloop, joiden pitäisi
olla parempia itsepurkautumisen suhteen. Jotenkin
vaan uskon että nämäkään eivät toimi em. kohteissa,
Kyllä NiCD:tä näyttäisi olevan kaupoissa, joskaan ei ehkä Suomen
kaupoissa. DealEXtreme:ssä on ja idealo.de kertoo että Saksanmaaltakin
pitäisi olla saatavana.

Toisaalta, mulla on Enelooppeja ollut parissa kaukosäätimessä nyt
reilun vuoden eikä niitä ainakaan vielä ole tarvinnut ladata.
-=A.McYnen=-
2011-07-07 22:38:11 UTC
Permalink
Post by Anssi Saari
Kyllä NiCD:tä näyttäisi olevan kaupoissa, joskaan ei ehkä Suomen
kaupoissa. DealEXtreme:ssä on ja idealo.de kertoo että Saksanmaaltakin
pitäisi olla saatavana.
Toisaalta, mulla on Enelooppeja ollut parissa kaukosäätimessä nyt
reilun vuoden eikä niitä ainakaan vielä ole tarvinnut ladata.
Jotain NiCD kennoja näköjään saa vielä suomestakin, joskin
AA-koon paristokenno näyttää puuttuvan.

http://www.vekoy.com/index.php?cPath=67_136
Tomppa
2011-07-06 13:17:34 UTC
Permalink
Post by Georg Bjarnfredarson
Hermot menee noiden NiMH akkujen kanssa!
Tyhjentyvät itsekseen kuukaudessa, eivät kestä
yhtään ylilatausta eli on ihan turha yrittää pitää
kennoja varalla aina välillä ladaten, ja ovat ihan
turhia käyttää kaukosäätimissä, kelloissa, ym.
pitkää purkuaikaa vaativissa kohteissa.
Kokeilussa on nyt muutama Eneloop, joiden pitäisi
olla parempia itsepurkautumisen suhteen. Jotenkin
vaan uskon että nämäkään eivät toimi em. kohteissa,
joten kysymys kuuluukin: saako mistään enää NiCd
kennoja? Ei sen väliä vaikka kapasiteetti olisikin
vaikka vain 1500 mAh / AA kenno, kunhan sen saisi
kunnolla käytettyä. NiMH:lle luvataan noita 2700
mAh kapasiteetteja, jonka akku purkaa itsekseen
parissa viikossa.
Haluaisin laittaa akut kaukosäätimiin ja vaikkapa
Wii:n kapulaan, ilman että ne ovat kuukauden kuluttua
tyhjiä vaikka ei olisi käytetty lainkaan. NiCd aikana
tämä onnistui, vaikkakin kennojen kapasiteetti oli siellä
500-800 mAh paikkeilla. Mutta niistä sai virtaa puolen
vuoden säilytyksen jälkeen ja tyhmempikään laturi ei
niitä hajottanut.
Mulla on hiiressä ja näppiksessä käytässä NiMh ja kestää 2kk vaikka
joka päivä käyttää. Sulla on laturi/akku laatuongelma.
Loading...